Kansainvälisyys Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kiteellä

Työelämä tarvitsee palvelukseensa yhä enemmän kansainvälisesti suuntautuneita ja kielitaitoisia henkilöitä. Ammattitaitoon kuuluu kyky kohdata eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Siksi opiskelijoillamme on mahdollisuus kehittää kansainvälisyystaitoja suorittamalla esim. työssäoppimisjakso ulkomailla.

Kansainväliselle työssäoppimisjaksolle haetaan kirjallisesti. Yleisiä pääsyvaatimuksia ovat 18 vuoden ikä, opintojen vastuullinen ja menestyksellinen suorittaminen, kohtuullinen kielitaito sekä hyvä käytös. Opiskelija osallistuu aktiivisesti oman työssäoppimisjaksonsa suunnitteluun. Sopivan paikan valinnassa voidaan hyödyntää olemassa olevia kontakteja tai opiskelija voi itse etsiä työssäoppimispaikan, jonka soveltuvuus arvioidaan opettajien toimesta. Oman ammattialan opettajat, ryhmänohjaaja sekä kv-yhdyshenkilö auttavat prosessin eri vaiheissa. Työssäoppimisjakson rahoittaminen tapahtuu koulun varoista tai EU:n kansainvälistymishankkeiden kautta, mutta opiskelija tarvitsee myös omarahoitusta.

Ammattiopisto Kiteen opiskelijoita on ollut työssäoppimisjaksolla esim. Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Alankomaissa, Unkarissa ja Kreikassa.

Kv-työssäoppimisjakson suunnittelu on syytä aloittaa hyvissä ajoin, jotta kaikki käytännön järjestelyt saadaan sujuvasti suoritettua. Syyslukukaudelle suunniteltua kv-jaksoa varten on ennakkohakemus toimitettava rehtorille viimeistään 28.2. ja kevätlukukaudelle suunniteltua jaksoa varten viimeistään 30.9.

Lisätietoja omalta ryhmänohjaajalta tai kv-yhdyshenkilöltä. 

Kansainvälisyysyhdyshenkilö
Mervi Timonen
opettaja
p. 013-244 3227, 050 516 7083

mervi.timonen@pkky.fi