Kansainvälisyys Pohjois-Karjalan ammattiopisto Niittylahdessa


Kiinnostaako kv-vaihto? Syyt vaihtoon lähtöön ovat yhtä yksilöllisiä ja erilaisia kuin lähtijätkin. Elämyksellisyys, inspiroivuus, kokemus, mutta myös hyöty: kansainvälinen kokemus tai muu osoitus pärjäämisestä monikulttuurisessa työtilanteessa voi edistää työllistymistä tarjoamalla mahdollisuuden oman osaamisen monipuolistamiseen ja erikoistamiseen. Myös kielitaidon kehittäminen kannattaa aina! Opintojakso ulkomailla edellyttää omatoimisuutta ja aktiivisuutta, rohkeutta ja joustavuutta.

Hakeminen

Hakeminen tapahtuu kirjallisesti oppilaitoksessa käytössä olevalla lomakkeella ja hakemuksen liitteenä tulee olla englanninkielinen CV (Eurooppalainen ansioluettelo). Alaikäisen hakemuksessa on oltava myös huoltajan suostumus. Pääsääntöisesti pyrimme kuitenkin siihen, että kv-vaihtoon lähtijät olisivat täysi-ikäisiä tai he täyttäisivät 18 vuotta vaihdon lähestyessä. Yleisiä pääsyvaatimuksia vaihtoon lähtijälle ovat opintojen vastuullinen suorittaminen, kohtuullinen kielitaito sekä hyvä käytös.

Opiskelijana osallistut myös itse aktiivisesti oman työssäoppimisjaksosi suunnitteluun. Sopivan paikan valinnassa voidaan hyödyntää jo olemassa olevia kontakteja tai voit itse etsiä työssäoppimispaikan, jonka soveltuvuus arvioidaan opettajien toimesta. Oman ammattialan opettajat, ryhmänohjaaja sekä kv-vastaava auttavat prosessin eri vaiheissa. Kansainvälisen työssäoppimisjakson suunnittelu kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin käytännön järjestelyjen vuoksi.

Ulkomailla suoritettu työssäoppimis- ja opiskelujakso lasketaan yleensä mukaan kotimaiseen tutkintoon. Jakson tavoitteista ja tunnustamisesta vastaa työssäoppimisjakson ohjaaja ja ryhmänohjaaja.  Työssäoppimisjakson rahoittamiseen on mahdollista hakea apurahaa esim. Otsakorven säätiöltä (haku tapahtuu oppilaitoksen kv-vastaavan kautta) tai kansainvälistymishankkeiden kautta. Lisäksi tarvitset omaa rahaa.

Hae kv-vaihtoon »

Lisätietoja

Lisätietoja saat omalta ryhmänohjaajaltasi tai kv-vastaavalta.
Kv-vastaava Suvi Häkli, suvi.hakli[at]pkky.fi, +358 50 371 6885